Saatat olla kiinnostunut raakaravintoon siirtymisestä, muttet ehkä oikein tiedä, mistä lähteä liikkeelle. Turha hoppuilu ei tässäkään asiassa kannata, vaan siirtyminen kannattaa tehdä vähitellen ja vaiheittain. Maltti on valttia tässäkin asiassa. Kerromme tällä sivulla vinkkejä, jotka kannattaa ottaa huomioon siirryttäessä raakaravintoon. Lisäksi kerromme syitä siihen miksi yhä useampi valitsee ruokavaliokseen juuri raakaravinnon.

Miten raakaruokaan siirtyminen kannattaa tehdä?

Kuten, jo edellä todettiin, niin raakaruokaan siirtyminen kannattaa tehdä vähitellen. Siirry siis raakaruokailuun vaiheittain ja hitaasti äläkä yhtäkkiä rymistellen. On tärkeää, että tiedät raakaravinnon perusteet, ennen kuin ryhdyt itse noudattamaan kyseistä ruokavaliota. Näin osaat rakentaa ruokavaliostasi mahdollisimman monipuolisen, mikä on tärkeää oman terveytesi kannalta. Omassa kehossa tapahtuvia muutoksia prosessin aikana kannattaa kuunnella herkällä korvalla. Ellet halua syödä aivan kaikkea ruokaa raakana, on mahdollista syödä raakaruuan lisäksi myös esimerkiksi lämmintä kasvisruokaa. Tämä saattaa helpottaa arkielämää sekä kokkaamista. Kunnollinen perehtyminen raakaruuan saloihin on kuitenkin tarpeen, samoin kuin myös oikeanlaisten raaka-aineiden käyttökin!

Eräs hyvä kokeneiden raakaruokailijoiden vinkki on käyttää ruuassa lämmittävinä pidettyjä mausteita. Tällaisia mausteita ovat esimerkiksi cayenne, kurkuma, inkivääri sekä chili. Lisäksi on huolehdittava riittävästä hyvien rasvojen saamisesta. On tärkeää siirtyä uudenlaiseen ruokavalioon hitaassa tahdissa, koska suolistolla saattaa olla alussa vaikeuksia sulattaa raakaruokaa, koska se ei ole siihen tottunut. Aivan alussa kannattaakin käyttää smoothieita, jotka sulavat helposti. Raakaruokaa saa helposti ujutettua myös vaikkapa salaatteihin, mikä on hyvä vinkki siinä vaiheessa, kun elimistösi vasta totuttelee raakaan ruokaan.

Miksi valita raakaravintoruokavalio?

Kun ruokaa ei kypsennetä liian korkeaan lämpötilaan, entsyymit säilyvät tavallista paremmin. Lisäksi moni raakaravintoa kokeillut ruokailija tai kyseistä ruokavaliota säännöllisesti noudattava on kokenut erilaisia hyötyjä ruokavalion aloitettuaan. Kokemukset saattavat vaihdella henkilöstä toiseen, mutta osalta raakaravintoa suosivilta henkilöiltä on kadonnut esimerkiksi aikaisemmin koetut lihaskivut raakaravinnon myötä. Vireystila saattaa nousta ja kestää koko päivän. Monet kokevat vireystilansa tason kohonneen uskomattomalla tavalla raakaravintoon siirtymisen jälkeen. Osa on kokenut raakaravintoon siirtymisen kirkastaneen heidän ajatuksiaan. Tämän ansiosta inspiraatio on ollut huipussaan.

Moni kärsii ylipainosta, ja raakaravinto saattaakin olla ratkaisu myös tähän ongelmaan – monen käyttäjän paino nimittäin putoaa raakaravintoon siirtymisen jälkeen. Vatsan toiminnassa on usein havaittavissa selkeitä muutoksia aikaisempaa normaalimpaan suuntaan. Jos esimerkiksi ilmavaivat tai turvotus ovat ennen olleet vaivoina, saattavat ne hävitä raakaravintoon siirtymisen jälkeen. Osalla jopa migreenistä on tullut oireeton uuden ruokavalion myötä.

Mistä löytää herkullisia raakaravintoreseptejä?

Joutuuko raakaravintoruokavaliota noudattava sitten luopumaan kaikista herkuista? Onko syöminen tästä lähtien täydellistä viherpiperrystä vailla herkkuja? Ei suinkaan! Netistä löytyy useita sivustoja, joilla neuvotaan raakaravintoreseptien saloihin. Esimerkiksi aiheeseen liittyvät blogit esittelevät kivoja reseptejä, joita kannattaa kokeilla kotikeittiössä.

Jos innostut raakaravinnosta oikein tosissasi, mikset pistäisi itsekin pystyyn omaa blogia? Bloggaaminen on kiva harrastus, ja jos bloggaat raakaruuasta, voit jakaa blogisi kautta hyviksi kokeamiasi reseptejä myös muille. Samalla myös muut pääsevät hyötymään keräämästäsi raakaruokaan liittyvästä tiedosta. Kun blogisi ympärille kerääntyy riittävästi samanhenkistä porukkaa, saat luultavasti itsekin blogin kautta uutta tietoa sekä inspiraatiota. Blogin kommenttikenttä kannattaakin pitää avoimena ja pyrkiä verkostoitumaan samanhenkisten bloggaajien kanssa. Kenties saatte yhdessä aikaan jotakin suurta, kuten vaikkapa uuden, upean raakaravintoreseptejä ja -ruokavaliota esittelevän keittokirjan.

Blogissa voit myös jakaa omia vinkkejäsi raakaravinnon aloittamiseen sekä kertoa omista kokemuksistasi raakaruokaan liittyen. Voit kertoa esimerkiksi, miltä sinusta tuntui raakaruuan aloitettuasi. Ehkäpä vireystasosi nousi silminnähden tai ehkäpä sait vihdoin karistettua ylimääräiset kilot vyötäröltä?